Baar & Co
Mahtaako herrasväellä olla kokemuksia logo-palvelusta, jota norjalaiseksi itsensä mainitseva Baar & Co tuottaa ?
Lupasivat ensimmäisen esityksen seuraavaksi päiväksi ja muutaman korjauskierroksen sen päälle.
Kovin on pitkät vuorokaudet norskeilla, kun aikaa tilauksesta ja ennakkomaksusta on mennyt jo täkäläiset 6 vkoa.
Eivät vastaa s-postikyselyihin, vaikka Mary, Logo Customer Support vahvisti ensin tilauksen ja ilmoitti sen jälkeen, anteeksipyyntöjen kera, että aluksi homman saanut Charles ei olekkaan sopiva hommaan vaan se on siirretty MATT:ille.
Palvelu oli tarjouksessa huomattavan huokea, 39€ mutta olisin toki mieluummin syönyt senkin rahan omaan massuuni, kuin antanut mahdolliseen pelle-hommaan.
Mainos
Kyseisestä yrityksestä ei ole kokemusta. Saat kuitenkin tuolla summalla logon esimerkiksi Freelancer.comissa, jolloin rahasta ei tarvitse irroittaa näppejään ennen kuin sovittu työ on tehty.
Hieman suuremmalla summalla voi samalla sivulla järjestää myös kilpailuja, jossa saat kymmeniltä osanottajilta logoehdotuksia. Valitset voittajan, hän saa rahat, sinä saat logon.
Lisää logokilpailuista:
http://www.freelancer.com/contest/Logo-Design/
Eipä ole kokemusta tuosta, mutta n. vuosi sitten meinasin hankkia logon, yritysilmeen yms. teon eräältä brittifirmalta.
Aika pitkälle oli sähköpostitse selvitelty asiaa, että mitä kaikkea tilaus pitäisi sisällään, kun sitten vielä vahvistukseksi soittelin sinnepäin. Murtaen englantia puhunut yrityksen johtaja sitten keskustelun lomassa luikautti, ettei hänellä suoranaista palkattua henkilökuntaa olekaan vaan kaikki työntekijät ovat freelancereita - ja suoraan kysymykseen, että hankkiiko hän nuo työntekijänsä noiden nettipalveluiden (freelancer.com, rentacoder.com ym) kautta hän lopulta vastasi myöntävästi...
Näitä firmoja, jotka sitten ulkoistavat noiden suunnittelun, webbisivujen koodauksen ym. noiden palvelujen kautta Intiaan ja muualle halpamaihin, on ilmeisesti jonkin verran. Ottavat siinä sitten tietysti hyvän siivun ensin päältä.
Ei sillä, voi näistä joku toimiakin, jolla on vakiolancerit, joihin luottavat. Tässä voisi jollekin olla Suomessakin ihan bisnesideaa, jos vain hallitsee hyvin kommunikoinnin Intian suuntaan ja löytäisi sieltä ne osaavat tekijät (ei meinaan aina ole ihan helppoa, nimim. kokemusta on)...
Hei,
Logo generaattori sivustot on ok, mutta ne on aika kankeita muutoksille freelanserit joustavampia ja yleensä säätö varalle on tarvetta.
Onko tarvetta graafiselle suunnittelulle?
Add Inspiration on graafiseen suunnitteluun erikoistunut yhden miehen yritys, jonka tarkoituksena on kasvattaa menestystäsi graafisilla palveluilla. Olen itsenäinen graafista suunnittelua ja toteutusta tekevä ammattilainen (freelancer), joka on aina valmiina uusille haasteille.
Tarjoan näitä palveluta:
Web-sivut:
- Joomla julkaisujärjestelmällä yksilölliset sivut
- Google Analytics hakukoneoptimointi
- Yhteydenottolomake
- Sosiaalinen media
- Favicon
Printit:
- Logo
- Käyntikortit
- Esitteet
- Lehtimainokset
- Julisteet
- Kuvitukset (tuotepaketit, T-paitaprintit)
- CD/DVD -kannet
- Kuvien käsittely
- Yritysilme
Jos löytyy sellainen asia, jota ei listasta löydy niin ota yhteyttä katsotaan kuinka voin auttaa.
Käy ja kurkkaa:
http://www.addinspiration.com
Vastaaksesi aiheeseen sinun tulee kirjautua tai luoda käyttäjätunnus!