“ Mutta minulle kerrottiin, että asiakaskortti on jäädytetty. Syytä ei kerrottu. Sanottiin kyllä, että minulla varmaan on merkintä luottotiedoissa. ”
Oletko itse tarkistanut mitä häiriötietoja firmasi Y-tunnuksella löytyy?
http://www.aarre.fi/aarre/ “Miten voi olla mahdollista, että yritys/ihminen voi menettää luottokelpoisuutensa ilman että hänelle kerrotaan, mikä on syy tai mikä tällainen luottomerkintä on? ”
Nykyinen lainsäädäntö on tällainen. Se ei edellytä
edes perintäfirmoilta kirjattujen kirjeiden käyttämistä. Sekä ensimmäiset että myös se vihonviimeinen perintäkirje voidaan lain mukaan lähettää normaalikirjeenä.
Kirje voi aivan hyvin kadota, tai se voi mennä jonnekin firman aikaisempaan osoitteeseen tms.
Kaverille kävi näin, että oli lopettanut Toiminimensä ja toimitilahuoneisto oli suljettu ja oli tyhjillään. Joku ilmoitysmyyjä oli sitten laittanut jonkin (höpö)laskun perintään. Perintätoimisto lähetteli parit perintäkirjeensä tuonne kylmillään olevan toimiston postilaatikkoon.
Kaverilta meni siinä entisenä toiminimen omistajana henkilökohtaiset luottotiedot ihan tietämättään. Asia selvisi hänellekin vasta jossakin kodinkoneliikkeessä, kun ei luottoa enää ollut.
Tällaista asiaa ei pysty edes korjaamaan. Millään oikaisuvaatimuksellakaan ei saa luottotietoja takaisin ja puhtaiksi.
“Yritykseni on ollut jo vaikka kuinka kauan kolmen A:n luottoluokitukseen kuuluva firma. Itselläni ei ole koskaan ollut mitään perinnässä. ”
Varmasti entistä pahemmin kirpaisee tuollaisessa tapauksessa, kun on jämptisti asiansa hoitanut.
Jotenkin oikeudentaju sanoo että
vaatimus kirjatun kirjeen käyttämisestä ennen kenenkään ihmisen luottotietojen viemistä olisi perusteltua. Toki tämä samalla avaa
maksuja kartteleville lusmuilijoille sen oven, että kunhan eivät ikinä käy mitään kirjattuja kirjeitä ikinä Postista noutamassa, niin luottohäiriömerkintää ei heille saada tehtyä.
Ehkä joku haastemies tms.
http://www.oikeus.fi/17803.htm pitäisi viime kädessä soittaa tai käydä sen lusmuilevan perittävän viimeisessä tunnetussa osoitteessa. Ja jos hänkään ei tavoita ketään, niin silloin luottohäiriömerkintä voidaan tehdä, vaikkei asianomaista tavoiteta.
Kallista haastemiehen henkilöaikaa pitäisi siis käyttää. Mutta tällä voisi paremmin varmistua etteivät rehelliset ja maksunsa maksavat ihmiset saisi aiheettomia luottohäiriömerkintöjä. -MaunoS